Thanksgiving ja muuta höpinää!

Kuten monet varmaan osas päätellä tällä viikolla täällä Amerikassa oli joka vuotinen kiitospäivä. Minun kiitospäivä oli tosi mukava. Heräsin aamulla ja menin olohuoneeseen, siinä hupateltiin mukavia ja katottiin Macy'n thanksgiving paraatia New Yorkista ja katottiin kun Jason teki meille ruokaa. Hups. Oli muuten ihan älyttömän iso ja hieno paraati. Siellä oli semmosia talon kokosia ilmapalloja (en ees vitsaile kun sanon että talon kokosia) ja vaikka minkä näköstä laulajaa ja näyttelijää laulamassa joululauluja tai muuten vaan hillumassa siellä,  Sen jälkeen alkoi sitten näiden Detroit leijonien (Detroit Lions) kiitospäivän jalkapallopeli ja sitäpä sitten ikäväkyllä tuijotettiinkin seuraavat kolme tuntia.
          Kuitenkin paras asia koko juhlassa oli RUOKA. Olin jo kertaalleen ennen syönyt jouluruuan Jasonin perheen luona, ja sieltä mulle jäi tosi paha maku suuhun siitä. Kalkkuna oli tosi kuivaa ja pahaa, ja luulin että se on semmoista ihan tavallisesti koska en ollut ennen sitä syönyt ja muu ruoka oli mautonta ja outoa. Kuitenkin kiitos toisen ihanan hostisäni ansioista ruoka oli aivan mahtava tällä kertaa. En tiedä mitä ihan tavalliseen thanksgiving- ruokaan kuuluu, mutta meillä oli kahdenlaista "leipää", eli semmosia jänniä kroissantteja vähän kuin, ja sitten semmosia valkosipulipyörylöitä. Ruokana sitten oli juustoinen riisi&parsakaali- paistos, kalkkunaa, mashed potatoes (vähän erilaista kun Suomessa...), siihen kuuluva gravy, bataatteja, stuffing, ja jotain ihme hyytelöä. Ruuat kuulosta suomalaiselle vähän oudolta, mutta oli ihan älyttömän hyviä!
          Loppuilta menikin sitten sohvalla koomailuun ja ihan vaan oleskeluun. Suunniteltiin vähän Floridan reissua ja minä katoin yllätys yllätys taas jonkun puolikkaan kauden Gleetä (koukuttunut). Floridasta puheenollen, lähdemme tänä iltana kohi Chigagoa, ja aamulla lentokoneella Orlandoon! Vähän on jännät paikat, mutta odotan tosi innolla. Loman suunnitelma on ensiksi olla pari päivää Orlandossa ja kierrellä Universal Studios- puistot kummatkin läpi. Niille jotka ei tiedä ne on elokuvateemaisia huvipuistoja. Kummatkin puistot on aika todella isoja, ja niissä on elokuvateemaisia laitteita ja katuja esim. täydellinen kopio Harry Potterista ja Hulk vuoristorata. En osaa selittää varsinkin, kun englanti tökkii nyt näin pahasti, mutta näätte sitten kun kirjoitan postauksen siitä. Universalin jälkeen siirrytäänkin Disney Worldiin loppumatkaksi. Perjantaina aamulla lennetään takaisin Chigagoon ja vietetään viikonloppu siellä, joten aika jännä loma tulossa. Meidän perheen lisäksi mukaan tulee yksi Danin ja Jasonin työntekijä, todella mukava poika. Minun pitäisi olla varmaan pakkaamassa tai siivoamassa tai jotain, mutta aattelin nyt kirjoittaa tämän kun hieman tätä aikaa kuitenkin vielä on.

MUUTEN!! Mulla on ihan kauhea hiuskriisi. Haluan vaihtelua ja äkkiä! Aattelin värjätä takaisin viininpunaiseksi jossain vaiheessa, mutta entiedä. Kääk.

Ikävä.

Kello on vartin yli 11. Mulla on herätys alle 7 tunnin päästä, ja rankka viikko koulun ja koripallon parissa. Silti kuitenkaan en halua rueta nukkumaan. Mua kyllä väsyttää, mutta en halua nukkua vielä, koska ensimmäistä kertaa pitkään aikaan musta oikeesti tuntuu, että asiat tulee olemaan hyvin. Vaihtarina oleminen on rankkaa, paljon rankempaa kun mä olisin koskaan ikimaailmassa voinu kuvitella. Luulis kai että sitä osais edes yhden vuoden olla ilman kaikkea tuttua ja kuitenkin kun tiedät että se kaikki tuttu on kyllä sen vuoden päästä sua vastassa. Mutta tää on rankkaa. Mulla on ihan kauhee ikävä, ja välillä tuntuu että se ikävä on niin paha että sä et vaan yksinkertasesti enää kestä sitä.
          Mulla on ikävä mun äitiä, ja äidin haleja. Mulla on ikävä niitä hetkiä, kun äiti pääsi töistä ja toi Niilon (kissan) kampaamolta AUTOSSA takas kämpille syömään ja sitten kinasteltiin osaako se kissa kävellä sitä sataa metriä vai ei. Mulla on ikävä meidän outoja naurukohtauksia, ja sitä että sain juoruta äidille kaiken minun elämäni teinidraamailusta ja kavereista tietäen että äitiä oikeesti kiinnostaa ja että äiti oikeesti jopa nauttii niiden kuuntelemisesta. Kuitenkin eniten mulla on ikävä sitä että voin soittaa äidille milloin vaan tai kysyä käymään kun oli ikävä. Nykyään minun pitää miettiä aikaeroja ja kellonaikoja, ja jos ihan rehellisiä ollaan se tuntuu tosi pahalta ja väärältä.
          Mulla on ikävä mun kavereita, ja ne joista puhun kyllä osaa tunnistaa itsensä kuvauksesta. Mulla on ikävä niitä hetkiä, kun istuttiin vaan mun sohvalla, kuunneltiin musiikkia ja räplättiin puhelimia. Ei meidän tarvinnu tehdä yhtään mitään. Kerran puoleen tuntiin saatettiin kysyä joko että keitetäänkö kahvit tai ihmetellä missä muut menee. Mulla on myös ikävä niitä päiviä, kun se pari kaveria venykin vähän isommaksi porukaksi ja kaikki istuttiin takapihalla ja naurettiin mun pikkuhiljaa hajoavalle kaiteelle tai naapurin rasittavalle koiralle. Mulla on ikävä sitä että joku vaan yhtäkkiä tupsahtaa minun takapihalle ihan vaan koska voi, ja lähtee kymmenen minuutin päästä. Mulla on ikävä perjantain pippaloita, ja lauantai- aamuista muistelua ja naurahtelua edellisestä illasta. Mulla on ikävä sitä että mulla on ihmisiä mun ympärillä, keitä voin halata ja keille voin kertoa ihan mitä vaan tietäen että mun salaisuudet on turvassa. Yksinkertaistettuna mulla on ikävä sitä turvaa mitä te kaikki ihmiset mulle annoitte.
          Mun ikävä ei kuitenkaan vaan keskity ihmisiin. Mulla on niin kova ikävä muutamaa asiaa myös. Mulla on ikävä mun omaa kotia, mun omaa kämppää ja sen tunnelmaa. Mulla on ikävä mun entisiä rutiineja, ja niitä maisemia jotka näin päivittäin. Mulla on ikävä jokaista sadepäivää ja jokaista pakkasaamua. Mulla on ikävä jokaista reissua kauppaan ja jokaista koulupäivää. Mulla on ikävä koulunpihaa, mosaiikkia, kangaslampea ja jokaista polkua jota kuljin.
          Mutta vaikka mun ikävä näitä kaikkia asioita kohtaan on todella paha, tiiän että pääsen kohta takaisin kotiin kaiken tutun ja ihanan luo. Eniten minua ehkä ärsyttää se, miten tämä kaikki ikävä estää mun nautinnon täällä, ja se että kun olen takaisin Suomessa ikävöin kuitenkin takaisin tänne. Tänään kuitenkin tajusin että tämä kaikki on minusta itsestäni kiinni. Se miten näen tämän vaihtovuoden viiden vuoden päästä on kiinni minusta, ja siitä miten aikani käytän täällä. Ehkä nyt vihdoin kolmen kuukauden päästä oon valmis päästämään tän ikävän menemään ja keskittymään kaikkeen mikä täällä on, ja se tekee minut onnelliseksi. Ei äiti kuitenkaan maksanut niin isoa summaa siitä että pääsen ikävöimään kotia toiselle puolelle maailmaa. Haluan vaan ilmoittaa teille kaikille tutuille jotka tätä lukee että minulla on ikävä teitä, ja en malta odottaa sitä että pääsen takaisin teidän luo, mutta kuitenkin olen valmis ottamaan kaiken irti tästä vuodesta, ihan vaan että minulla on enemmän selitettävää teille kun tulen takaisin.

VIIKONLOPPU!

Tämä viikonloppuhan oli se pitkään odotettu Halloween- viikonloppu. Oli kyllä ihan huippua nähdä miten paljon nää jenkit panosti tähän viikonloppuun, ja vaikka en ite pukeutunukkaan tai tehny oikeestaan mitään erikoista ni oli ihana kokemus! Perjantaina siis koulun jälkeen lähettiin Danin (toinen hostisistä) ja Lenian (host-sisko) kanssa Muskegoniin shoppailureissulle ja syömään. Dan osti itelleen ison kasan vaatteita, ite löysin vaan yhdet housut ja hajuveden (kalliin semmosen). Sen jälkeen tavattiin Jason (toinen hostisä) yhdessä kiinalaisessa ja syötiin sit sielä ennen kun lähdettiin porukalla himaan,
           Illalla yks meidän tiellä asuva poika piti semmosen bonfire illan. Siellä oli kavereita ja ruokaa, ja juteltiin vaan ison nuotion äärellä. Oli tosi mukavaa, itellä vaa oli vähän huono olo niin lähdin sit vähän aikaseen pois. Loppuilta menikin kauhuleffan ja sen semmosen kanssa. Perjantai oli siinä sit pulkassa.
          Launtaina heräsin aika myöhään, koska ilta vierähti mulla pitkäks. Noin viiteen asti vaan löhösin sängyssä ja kuuntelin The Neighbourhoodin uutta albumia (ah! *tuhat sydänemojia*), mutta sillä hetkellä en muuta halunnu tehdäkkään. Skypettelin kaverin kanssa jonkun aikaa ja sit lähettiin Muskegoniin mun host- parentsien kavereiden halloween- juhliin. Se talo oli ihan mahtavalla alueella, meille tuli varmaan helposti yli 100 lasta pyytämään karkkia, ja se oli ihan mahtavaa. En oo ollu pitkään aikaan niin ilonen, kun olin sillä hetkellä kun näin kaikki ne pikkulapset söpöissä asuissa.

        Loppuiltana ei tehtykkään sitten mitään erikoista. Mun kaverilla ois ollu jotkut isot halloween- juhlat, mutta en sitte enää siinä vaiheessa jaksanu mennä, Aloin nukkumaan ja heräsin aamulla virkeenä.
          Tänään (sunnuntaina) sit taas pidin tämmösen vauhtipäivän. Kävin lenkille (kahteen kertaan.. lol), siivosin huoneen, pesin pyykkiä, tein perheelle makaronilaatikkoo, kävin seikkailemassa Walmartissa ja no kirjotin tämän. Kotiläksyihin en kyllä suostunu koskemaan pitkällä tikullakaan joka varmaan huomenna kaduttaa, mutta nyt tällä hetkellä olen ylpeä!
          Siinäpä tämä mun huiman mielenkiintoinen viikonloppu olikin. Vaikka en tehny mitään ihmeellistä, tai kokenu mitään mieltä mullistavaa, mun on pakko sanoa että tää oli ihan älyttömän hyvä viikonloppu. Sain aivan ihania viestejä kavereilta ja muilta läheisiltä, ja tuli jotenkin rakastettu olo. Mulla on pitkän aikaa ollu semmonen olo, että kukaan Suomessa ei varmaan enää ees jaksa kiinnostua minusta, tai kukaan ei enää edes kaipaa. On myös ihan älyttömän ihana huomata, että vaikka mulla ei täällä jenkeissä nyt niin hirveenä niitä kavereita ole, niin silti mulla on muutama jotka oikeesti luottaa muhun, ja joillekka voin kertoo mitä vaan.
+PAKKO HYPETTÄÄ, HALLOWEEN ON OHI JA SE TARKOTTAA JOULUKAUTTA!!!